Seuran esittely

Arkisto Seuran vuosilta 1960--2010 ja 50-vuotishistoriikki ovat Gustaf-museossa arkistoituina.

Seuran mitalitilasto.

 

Mäntän Seudun Eräpirkat on suunnistuksen erikoisseura. Seura on perustettu vuonna 1960. Jäseniä seurassa on n. 110 henkilöä.

Eräpirkkain perustava kokous oli 23.2.1960. Perustajajäseniä oli tällöin koolla 18 henkeä. He päättivät perustaa retkeily- ja suunnistustoiminnan tehostamiseksi erikoisseuran Kuoreveden, Mäntän ja Vilppulan alueelle.

Koko toimintansa ajan Eräpirkat on menestynyt ensisijaisesti viesteissä.Jukolan viestissä seuran paras sijoitus on 3. Myös Venlojen viestiin on osallistuttu pitkään. Ensimmäisessä Eräpirkat oli järjestäjänä Kuoreveden Kärjen ja Jämsän seudun Retki-Veikkojen kanssa. Neljästi on tämän lisäksi sijoituttu kymmenen parhaan joukkoon. SM-viestistä seuralla on yksi voitto vuodelta 1963. Tämän lisäksi on saavutettu kerran hopeaa ja kahdesti pronssia (viimeisin mitali vuodelta 1995). Seuran jäsenten henkilökohtaisten mitalien taulukko aukeaa tästä.

TIISTAIKERHO

Suomen vanhin iltarastitapahtuma Tiistaikerho on toiminut keskeytyksettä jo 60 vuotta Mäntän seudulla. 23.4.1948 kokoontui joukko suunnistuksen harrastajia pohtimaan miten urheilumuoto saataisiin Mäntän seudulla leviämään. Päätettiin perustaa Tiistaikerho. Nimensä tapahtuma sai siitä, että harjoitukset pidettiin aina tiistai-iltaisin.

Eräpirkkain toimintaan kuuluu mm. seuraavaa:

  • Suunnistusmatkoja
  • Viikottaiset iltarastit (Tiistaikerho)
  • Oravapolkukoulu torstaisin
  • Kilpailuiden järjestämistä
  • Karttojen tekoa
  • Harjoituksia, valmennusta ja leirejä
  • Seuran jäsenelle maksetaan osanottomaksu enintään KOLMEEN henkilökohtaiseen suunnistuskilpailuun vuodessa. AM- ja SM-kisat, sekä viestit (mm. Jukola) seura maksaa kaikki.
  • alle 18-vuotiaille maksetaan kaikki kotimaan kilpailut.